torstai 29. tammikuuta 2015

Datasepän koodikoulu 2015 alkanut

Dataseppä aloitti koodikoulun Raudaskosken koululla.

Koodikoulun tarkoitus on tutustuttaa koulun opettajat ja oppilaat (1-6 luokat) koodauksen alkeisiin, ja antaa mielikuva siitä, että koodauskin voi olla helppoa ja innostavaa. Opiskelussa käytetään apuna tarkoitusta varten tehtyä Blogia, josta löytyvät ohjeet alkuun pääsemiseksi (=dataseppa.wordpress.com).

Ensimmäiset koodikoulut opettajien ja 6- luokan kanssa on nyt tammikuussa 2015 käyty. Dataseppä sai hyvää palautetta sekä opettajilta, että oppilailta:
"Koodaus ei ole vaikeaa!",
"Madalsi kynnystä aloittaa ohjelmoinnin opetus, kun se tulee opetussuunnitelmiin 2016 syksyllä!".

Tästä on hyvä jatkaa! Seuraavat koodikoulut pidetään helmi-maaliskuussa, jotta kaikki Raudaskosken koulun oppilaat saavat kokeilla ohjelmointia. Tänä keväänä saatujen kokemusten avulla koodikoulun sisältöä kehitellään edelleen. Tavoitteenahan on aloittaa Raudaskosken koululla 1-6 luokkalaisille suunnattu Datasepän Koodauskerho syksyllä 2015. Siellä voidaankin sitten alkaa opetella vaikka robottien ohjelmointia, nettisivujen tekoa tai mobiiliohjelmointia.

Kaikki Datasepän koodikoulun suorittaneet tulevat saamaan diplomin:


Koodikoulun Raudaskosken koulun oppilaille tarjoaa yhdessä Dataseppä ja Raudaskylän kyläyhdistys.




perjantai 23. tammikuuta 2015

Mikä on Entity Framework 6 ?



Entity framework 
= object-relational mapper (ORM) framework

To read or update data, you can use ADO.NET directly by using classes such as SqlCommand, SqlDataReader, SqlDataAdapter, and DataSet. The recommended alternative is to let an object-relational mapper (ORM) framework such as the Entity Framework handle the low-level code that interfaces with an ADO.NET data provider. If you use ADO.NET directly, you have to manually write and execute SQL queries. You also have to write code that converts data from the database's format into objects, properties, and collections that you can work with in code.

Suomeksi:
  • koodiin ei tarvitse kirjoittaa SQL:ää ja komentaa ADO.NET:iä, vaan Entity frameworkista löytyy nopeampi tapa toteuttaa tauluun kirjoitus, luku, päivitys yms.
  • vähempi koodia, vähemmän virhemahdollisuuksia  
  • kun koodi käyttää ORM:ää, niin kantojen siirto SQL serveriltä Windows Azure SQL databaseen onnistuu ilman muutoksia  
  • jos tuntuu, että SQL olisi tehokkaampi jossain erikoistapauksessa, niin: see Advanced Entity Framework Scenarios for an MVC Web Application on the ASP.NET site

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Nyt on aika siirtyä sähköiseen rahtikirjaan !

DataSeppä on tehnyt jälleenmyyntisopimuksen Unifaun Oy:n kanssa. Tämä tarkoittaa, että Dataseppä saa toteuttaa integraatioita asiakkaan tietojärjestelmän (ERP) ja Unifaun kuljetustilaus järjestelmän välille. Tämän tyyppisellä integraatiolla mahdollistetaan sähköinen rahtikirja ja automaattiset kuljetustilaukset.  

Unifaun kautta voidaan välittää sähköisesti kuljetustilaukset eli rahtitiedot seuraaville rahdinkuljettajille: Bring Parcels, DB Schenker, DHL, DPD, DSV Road, GLS, Itella Posti, Itella Logistics, Kaukokiito, Kiitolinja, Matkahuolto, PostNord, TNT, UPK ja UPS.

Hyödyt tavarantoimittajalle:

ü    Tavaravirran läpinäkyvyys tukee ja tehostaa yrityksesi asiakaspalveluprosessia.
ü    Automaattinen EDI ja kuljetusliikkeen omat rahtiasiakirjat edesauttavat jakeluprosessin jouhevuutta ja vähentävät reklamaatioita.
ü    Automatisoitu tulostusprosessi minimoi virheitä ja nopeuttaa käsittelyä tuoden kustannustehokkuutta lähettämötoimintaasi.
ü    Yrityksellesi riittää yksi järjestelmä, yksi tulostintyyppi sekä yksi tarrakoko.
ü    Enää ei tarvitse täytellä esitäytettyjä rahtikirjoja tai syöttää tietoa manuaalisesti.
ü    Parannat laatua ja tiedon oikeellisuuden hallintaa, mikä auttaa yritystäsi säästämään sekä aikaa että rahaa!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Dataseppä matkalla pilveen

Tämä seuraava linkki kannattaa lukea, jos tunne vielä täydellisesti hallitsevansa SOME:tusta:
http://www.virtuaaliamk.net/


Dataseppä opetteli tänään Googlen työkaluja, ja tykästyi niihin. Asensin uuden läppärin itselleni, ja tiedostojen siirto vanhasta koneesta uuteen onnistui kivasti Google Drive:n kautta. Samalla tutustuin Google Doc:seihin.

Olen kyllä jakanut tiedostoja Google Driven kautta, mutta läppärilläni ollut aina Officen työkalut. No nytpä ei Office:akaan ole enää välttämätön asentaa, vaan tilalta voipi käyttää ilmaisia Googlen vastaavia: Documents (=Word), Sheets (=Excel), Presentation (=Powerpoint), Drawing (=Paint). Miinuspuolena on internet- yhteyden aiheuttama hidaste käyttöön, jos se nyt juurikaan hidastaa. Tietoturvankin sanotaan olevan kunnossa, ja uskon näin olevan. Kaikkia salaisuuksiani en silti kuitenkaan valmis ole pilveen viemään..

Eihän Office:ssa Googlen palveluihin verrattuna muuta vikaa ole kuin hinta. Microsoftin SkyDrive:han tarjoaa samat palvelun kuin Google. Makuasia mitä haluaa käyttää. Itselläni tuli aikanaan valittua Samsung puhelimeksi, ja sen sitten on johdatellut Googlen palvelujen käyttäjäksi.

Pilveen on matkalla myös Dataseppä, joskaan ei vielä täysin pilvessä =)

tiistai 4. marraskuuta 2014

MS Access 2010 - Dlookup

Taistelin tänään Dlookup- funktion kanssa - pitkästä pitkästä aikaa. Senhän pitäisi olla hyvin yksinkertainen tapa hakea tietokannan taulusta kenttään arvo... En saanut sitä mitenkään toimimaan Access 2010 "Lausekkeen muodostimella" Liekö syynä Suomenkielinen Accessa vai mikä.
Jos joku tähän syntaksin tietää, niin mielellään kuulisin ??

Viimeisenä vaihtoehtona ennen hermojen menetystä kokeilin Accessin "Koodin muodostimella". Ja kuten arvata saattaa, homma toimi toimi heti!

Private Sub Rivi_ahinta_Click()

Dim intSearch As Integer
Dim varX As Variant

intSearch = 1
varX = DLookup("[Hinta]", "Tuotteet", _
    "[Tuote_ID] = " & intSearch)
Me.Rivi_ahinta = varX

End Sub


Onkohan tarinan opetus sitten, että Koodari pysyköön Koodissaan, eikä turhaan yritä "helpompia tapoja" - niinkuin Accessin Lausekkeen Muodostin :D